Reseptejä tähteeksi jääneelle vuohenlihalle

Edellisen päivän vuohipaistin rippeet ovat toki hyviä kylminäkin - tai uudelleen lämmitettyinä - mutta lihalle voi myös antaa kokonaan uuden elämän käyttämällä sitä toiseen herkulliseen reseptiin. Ollaan siis yhdessä säästäväisiä, eikä heitetä ruokaa roskiin! Löydät reseptejä lisää selaamalla sivua alaspäin.

Rapea vuohinuudelisalaatti

noin 50 -100 g (tai n.4 dl) vuohipaistin tähteitä
100 g riisinuudeleita
1 suippopaprika
2 kookasta porkkanaa
1 kevätsipuli
puoli ruukkua friseesalaattia
1 pkt fetajuustoa
4 rkl seesaminsiemeniä

Kastike:
1-2 tl raastettua inkivääriä
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
4 rkl oliiviöljyä

Sekoita kastikkeen aineet yhteen pienessä kulhossa, ja aseta hetkeksi sivuun.
Turvota riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori porkkanat ja vedä ne kuorimaveitsellä pitkiksi lastuiksi. Pilko paprika ja kevätsipuli renkaiksi, revi salaatti. Yhdistä sitten kaikki ainekset kulhossa, kaada mukaan kastike ja sekoita huolellisesti.

Revi liha esimerkiksi haarukalla, ja heitä kuumalle pannulle seesaminsiementen kera. Sekoita niin, että lihapalat kuorruttuvat ja paahda kunnes siemenet saavat pintaansa hieman väriä.


Murenna salaatin päälle fetajuusto, ja aseta päällimmäiseksi paistettu liha.